Hoitajan ajatuksia

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12)

 

Kuljet hänen huoneensa ohi ja vilkaiset sisään. Näet valkoisen pään, tuikkivat silmät ja nauravan suun, ja kuulet naurun. Mitä hän nauraa? Sitä, että on iloinen sinut nähdessään. Istut varoen sängylle läpikuultavan ihon ja hauraiden luiden viereen, katsot tuikkiviin silmiin ja unohdat orastavan ärtymyksen. Suusi vääntyy väkisin hymyyn. Äkkiä ryppyiset kasvot muuttuvat entistä ryppyisemmiksi ja nauru haihtuu. "Lepäätkö sinä koskaan? Tule tänne viereen, elä sinä minua passaa."  Nyt on sinun vuorosi nauraa. Vanhat silmät tuijottavat sinua hetken totisesti ennen kuin niihin syttyy taas nauru. Mitä hän nyt nauraa? Sitä vain, että on iloinen sinut nähdessään. Kunnioitus tätä ikivanhaa ihmistä kohtaan vain kasvaa, kun katsot hänen menoaan, hän haluaa tehdä itse ja tekeekin. Varpaat sentään sinä saat hoitaa, niihin hän ei ylety. Autat, kun vanha, väsynyt ruumis haluaa takaisin peiton alle. Nostaessasi katseesi kohtaat tuikkivat silmät täynnä lempeyttä. "Tässä on hyvä. Kiitos. Miten minä voin koskaan kiittää sinua kylliksi?"

Ja minä sinua..

 

Teksti: Ninni Jäntti,  lähihoitaja